tiistai 16. elokuuta 2016

SAO PAULON ALOITUSLEIRI KOLMAS PÄIVÄ

Keskiviikkona herättiin taas samoihin aikoihin puoli kahdeksan maissa. Yhdeksältä istuttiin bussissa kohti Guarujaa, Sao Paulosta lähimpänä sijaitsevaa rantaa. Bussimatka oli aikalailla alamäkeä, arvioitu aika oli parisen tuntia mutta vielä neljän tunnin jälkeen istuttiin bussissa... Kävimme ensin yhdellä rannalla jossa tarkenin jopa uimaan. Sen jälkeen kävimme syömässä paikallisessa ravintolassa.






Ilma viileni ruokailun aikana jonka takia emme enää seuraavalla rannalla uimaan tarkeentuneet menemään. Rannalla kuvailimme aikamme ja sitten oli aika ottaa suunta kohti Sao Pauloa.





Sao Pauloon paluumatka kesti hiukan vähemmän kuin mitä rannalle ajettaessa. Saavuttuamme hotellille saimme hetken aikaa valmistautua, kunnes suuntasimme viimeiselle ruoalle yhdessä tällä vaihtariporukalla. Aamulla suuntasimme lentokentälle ja jokainen lähti kohti omaa kaupunkiaan. Siitähän se seikkailu vasta alkaa!!

SAO PAULO ALOITUSLEIRI TOINEN PÄIVÄ

Tiistaina heräiltiin Minkan (tytön, jonka kanssa jaoin hotellihuoneeni) kanssa joskus puoli kahdeksan maissa. Käytiin aamulla suihkussa ja syötiin aamupalaa ja valmistauduttiin rauhassa. Yhdeksältä meillä alkoi koulutus. Koulutuksessa oli kaksi rotarimiestä Sao Paulon alueelta. He pitivät koulutuksen englanniksi. Kokouksessa käytiin perusasioista läpitte. Koulutus kesti 13.00 asti, jonka jälkeen vaihdettiin vaatteet ja suunnattiin kiloravintolaan syömään. Sieltä käveltiin Sao Paulon ns. pääkadulle. Vierailimme yhdessä Brasilian suosituimmista museoista nimeltä MASP. Kävimme myös ostoskeskusessa.






Kävelimme keskustasta takaisin hotellille, missä meillä oli noin 2,5 h aikaa valmistautua illan hienoon ravintolaruokailuun. Kävin laitatamassa mun kynnet ensimmäistä kertaa, kokemus oli kyllä hauska! Ravintola oli hieno ja saimme syödä vatsat täyteen. Kun palasimme hotellille ravintolasta, chillasimme jonkun aikaa vaihtariporukan kanssa hotellin katolla.



maanantai 15. elokuuta 2016

SAO PAULON ALOITUSLEIRIN ENSIMMÄINEN PÄIVÄ

Sao Pauloon saavuttiin 25.7 aamuviideltä. Kaikkien laukut löysi onneksi perille ja kentän ulkopuolella meitä odottikin jo bussi. Bussissa tavattiin meitin opas Fernando ja Brasiliassa jo lähes 40 vuotta asunut Maija, joka on Jarin ystävä. Bussimatka kentältä hotellille kesti noin tunnin verran aamuruuhkan takia.Yövyttiin hotellissa nimeltä Intercity Interative. Hotellilla saatiin rentoutua ja syödä aamupalaa pitkän matkustamisen jälkeen. 12 aikoihin lähdettiin kiertämään kaupunkia meidän oppaamme Fernandon johdolla.





Vierailimme kirkossa nimeltä Catedral Metropolitana, or Catedral da Sé de São Paulo. Se oli iso ja upea kirkko. Varsinkin sen ulkoasu oli aivan uskomattoman hieno. 

Seuraavaksi Fernando vei meidät erääseen rakennukseen, missä hänellä on asunto. Se oli todella korkea ja sieltä näki kuinka suuri ja loppumaton Sao Paulo on. 








Vierailimme myöskin Sao Paulon melkeinpä ainoassa puistossa, joka oli kaunis. 


Illalla kävimme syömässä paikallisessa ravintolassa. Sieltä suuntasimme hotellille ja nukkumaan mentiin kohtuu aikaisin, koska väsymys ja jetlag painoivat aika paljon.

torstai 28. heinäkuuta 2016

ALOITUS

Moi, eli mä olen Alina, ja oon lähdössä (nyt lähtenyt jo) rotareiden kautta vaihtoon Brasiliaan, Belo Horizonteen. Oon 16 vuotias ja asun Ypäjällä. Mun sponsoriklubina toimii Loimaan Rotary Clubi! Oon jo pitkään haaveillut vaihtovuoden toteuttamisesta ja uskomatonta et oon saanu tälläsen mahollisuuden!




Pinssejä tehtiin viimisellä viikolla kauheen paljon ettei vaan loppuis kesken! Näitä on siis tarkotus jaella muille vaihtareille. 




Läksiäisiäkin vietettiin sekä kavereitten että sukulaisten kesken! 

Lähettiin matkaan 24.7 Helsinki-Vantaan lentokentältä yhdessä kaikkien Suomesta Brasiliaan lähtevien vaihtareiden kanssa. Lennettiin ensin vähän reilu kaksi tuntia Muncheniin, jossa vaihdettiin konetta ja lennettiin reilu 12 tuntia Sao Pauloon, missä oli meidän kaikkien suomalaisten yhteinen aloitusleiri. 




Hyvästejä sanottiin perheelle ja ystäville monta kertaa itkien. Lentokentällä itkettiin koko perhe yhdessä, onhan se iso pala jättää kaikki taakse vuodeksi ja lähteä toiselle puolelle maailmaa asumaan.






Onneks meitä on monta hullua, jotka tänne maapallon toiselle puolelle lähti niin on paljon vertaistukea!